torstai 1. toukokuuta 2014

Vappu-Uistelua osa I

Tänään päätimme asettaa auton nokan kohti pohjoista ja suunnata tällä kertaa Lappajärvelle etsimään tulevia Pohjanmaa-Cupin koitoksia varten matalavetopaikkoja ja hieman muutenkin harjoittelemaan tämän järven saloja. Pasi oli eilen hieman hörppinyt simaa, joten hän ei tänään lähtenyt mukaan, joten tällä kertaa lähdimme miehistöllä, johon kuuluivat Tero, Sanna, Aleksanteri ja minä ja lähdimme uistelemaan kahdeksan setillä.
Teron hiihtourasta jotain hyötyä..


Keli oli suhteellisen kolea, sillä se oli vain hivenen plussan puolella, eikä pohjoisesta puhaltanut tuulikaan juuri tehnyt oloa lämpimämmäksi. Vesi oli aloituspaikassa 7-8 astetta. Aloitimme uistelun klo 10 heti veneenlaskupaikan vierestä ja päätimme suunnata kohti paikkoja, missä oletimme, kutevan hauen olleen ja missä se nyt olisi kudun jälkeen tankkaamassa matalassa. Ensimmäiset kalat nousivatkin jo heti ennen kuin kaikkia vapoja oli saatu laskettua edes vetoon, mutta kokoluokka ei tässä aloituspaikassa vastannut sitä, mitä me tulimme Lappajärvelle hakemaan. Jatkoimme eteenpäin raippoen ja mitä lähemmäs tulimme oletettuja kalapaikkoja niin samalla kalan kokokin kasvoi.

Ennen oletettua kutulahtea sijaitsi pienempi lahti, joka näyttikin todelliselta ottipaikalta, kun pääsimme sinne. Eikä aikaakaan, kun alkoi vavoissa tapahtua liikkeitä, jotka eivät johtuneet tällä kertaa heinistä vaan nämä vedessä samanaikaisesti pärskivät vihreänsuojavärin omaavat kalat olivat tähän syy! Ja kalat olivat tällä kertaa kooltaan myös sellaisia joita niiden pitikin eli reippaita kilon kaloja suurimman ollessa lähes neljän kilon hauki. Ruumensimme tästä lahdesta parikymmentä kiloa haukea ja päätimme jatkaa eteenpäin kohti paikkaa, jossa oletimme hauen kutevan. Matkalla tänne osuimme myös satunaisiin pieniin pesiin ja igloo alkoi täyttyä hauista ja mitä parasta, niiden koko oli todella rapeaa mittaa. Emme jääneet pyörimään mihinkään näistä pesistä vaan päätimme määrätietoisesti jatkaa eteenpäin ja kartoittaa mahdollisimman paljon matalapaikkoja.

Kun pääsimme tänne "kutulahteen" niin se ei aivan vastannut odotuksiani, sillä suuri osa sen rannoista oli rakennettu mökkejä täyteen ja samalla myös ne heinikot joita odotin siellä olevan olivat poissa. Ja yksi täysin merkitsemätön verkko sattui linjaamme ja myöskään loppunut kalantulo alkoi kuumentaa tunteita veneessä, mutta samassa paikalle tullut lumisade viilensi nämä samantien ja jatkoimme vetämistä. Ja kun olimme päässeet tämän lahden päätökseen ilman oikeastaan minkäänlaista tulosta, teimme siirtymän seuraavalle paikalle.
1,9kg bonarikala

Nämä seuraavat paikat olivat ehkä hieman enemmän kesän paikkoja ja odotuksemme eivät olleet oikeastaan minkäänlaisia näitä paikkoja kohtaan. Ja veden lämpötilan muutos kaksi astetta kylmemmäksi ei tuonut lisävarmuutta alueen haukimäärästä tähän aikaan vuodesta. Ja meidän ennustuksemme osuivat oikeaan, sillä nämä selemmällä sijainneet paikat, joissa veden lämpötila oli kylmempää, eivät antaneet kuin pari pientä haukea kahden tunnin aikana. Päätimme, että kävisimme vielä vetämässä pari tuntia täällä pienessä lahdessa ennen oletettua kutulahtea ja kenties saisimme sieltä vielä muutaman komean parin kilon hauen.

Aluksi tuntui, että olimme tyhjänneet lahden tai kala oli lyönyt aivan suunsa kiinni. Mutta, kun pääsimme uuteen puskanreunaan kiinni alkoikin tapahtua toden teolla. Heti lähes tuplatärppi 4-5kg hauista! Hauet veneeseen ja samanlainen pauke jatkui puskan samassa kohdassa ja kalan koko oli aivan mahdottoman kokoista miehille, jotka ovat tottuneet raippomaan hieman yli kudun kokoisia haukia. Yksi tärppi oli ylitse muiden, sillä JiiCee:n kutonen taipui ja vedessä pärskähti. Arvioin kalan olevan n. 5kg, mutta Tero arvioi hauen painoksi 8kg, koska oli nähnyt sen selän vedessä. Vedin kalaa kohti venettä ja samalla Tero tottuneesti käänsi oikean kyljen siten, että Aleksanteri kykeni haavitsemaan kalan. Kala veneeseen ja tällä kertaa täytyyt myöntää, etten ole varmaan eläessäni arvioinut yhtä paljoa väärin kalan painoa, sillä oli nähtävissä, että kala painoi selvästi yli 7kg. Samassa rytäkässä veneeseen nousi vielä hauki, jonka arvioimme kuuden kilon painoiseksi.
Ähtäriläinen krusifiksi

Tämän jälkeen oli yksi tyhjempi reuna ja arvuuttelimme tämän suuremman hauen painoa ja lopulta päätimme ottaa puntarin esille. 7.. 8.. 9..! 10!!!!! Ja lopullinen punnitus antoi tuloksen 10,05 ja tämä paino toistui vielä kolmen punnituskerran jälkeen! Nyt olimme siis lopulta päässeet haukien kymppikerhoon! Aivan järjetön mölli! 115cm ja 10,05kg ja vieläpä kutenut kala. Jatkoimme ruumentamista tällä lahdikolla nyt entistä tarkemmin ja onnistuimme silloin tällöin tartuttamaan kaloja ja niiden koko pysyi vieläkin mahdottomana. Tästä lahdesta nostettiin siis parin tunnin aikana toistakymmentä yli 3kg haukea joista neljä oli Pohjanmaa-Cupin kerroinkaloja. Alue hiljeni lopuolta ja kello tuli 18 ja päätimme tämän jälkeen päättää Lappajärven raippapäivän.
Tero ja REIPAS kymppi

Allu ja 10+++

Hauki ja Eero

Tämä oli kalojen suuruusluokassa elämäni selkeästi paras, sillä en ole ikinä saanut näin montaa "kerroinkalaa" päivän aikana ja muutenkin kalojen koko oli aivan uskomattoman rapeaa! Tulee siis olemaan aivan selvä asia, että treenaamme Lappajärven kisoihin myös matalapaikkoja, vaikka tiedossa on se, että ei hauki tule olemaan lähestulkoon tälläisellä otilla, kun nämä Vimpelin ja Lappajärvi-Uistelu:n kisat ovat.

Positiivisia asioita oli tänään paljon ja haavitsemisien laadukkuus oli yksi, sillä niissä on parina muuna kertana ollut parannettavaa rutkasti. Välineiden toimivuus joka saralla, telineet eivät antaneet periksi, uistimet löytyivät todella nopeasti eikä varsinaista tappiotakaan tullut, jossei lasketa pihtejä jotka tiputin järveen. Huomenna aamusta taas raippomaan, jonka jälkeen suuntaammekin illaksi Alavuden Urheilukalastajien järjestämiin soutu-uistelukilpailuihin Alavuden Kuivasjärvellä. Täällä onkin mahdollisuus testata kisakunto pian starttaavaan Pohjola-Cuppiin!

2 kommenttia:

  1. No huh HUH poijjat! Aivan mahtava blogi sai nyt sen kruunun mikä sille kuuluikin eli kymppi ja vieläpä säipällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä se vihdoinkin tuli! Lähelle päästy kaksi kertaa (9,6 ja 9,7) ja pari likelle kympin karkuutusta

      Poista