sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Säippätreenit jatkuvat

Eli Eilen käytiin vähän hiomassa raippavehkeitä kuntoon, ennen Pohjanmaa-Cupin avausta Alajärvellä. Koska emme kyseisellä järvellä olleet niin emme tietenkään päässeet treenaamaan kalapaikkoja tai uistinvalikoimaa, mutta tarkoitus oli vielä parantaa muuta touhuamista veneessä kuten haavitsemista, väsytystä pitkillä vavoilla ja muutenkin yleistä toimintaa veneessä. Kohteeksi oli valittu eräs pohjanmaalainen matalahko järvi ja kun tämä järvi olisi kierretty oli tarkoitus jatkaa lähellä olevaan seuraavaan järveen.

Aloitimme uistelun aika tarkkaan klo 10:00 ja vedimme kahdeksalla vavalla ja miehistöön kuului tänään Tero, Aleksanteri, Sanna ja minä itse. Ennenkuin koko setti oli edes vedossa niin alkoi haukea jo nousta kyytiin. Kelinkin puolesta oli hauki hyvällä syönnillä, mutta emme uskoneet tälläiseen syöntiin ollenkaan. Koko järven itärannalla ei tainnut olla minuuttia etteikö jossain vavassa hauki olisi repinyt itseään irti koukuista. Kalan koko oli vain harmittavan pientä noin puolen kilon silppua, mutta aina silloin tällöin saimme koukutettua kahden kolmen ja lähes neljänkin kilon haukiloisia, jotka tuntuivat oleskelleen aivan omissa pesissään.
Kyseisen järven mötkäle.

Vaikka kuinka yritin vaihtaa väriä tai uistimet kokoa ei tuntunut silppu vaihtuvan suurempaan kalaan, joten päätin sitten vaihtaa settiin mikä vain yksinkertaisesti toimi täällä. Järven suurimman saaren reunassa sitten kuohahtikin kunnolla. Nelosen vapa taipui kunnolla ja hyvä hauki kiinni. Hetken uittelun jälkeen veneen vierelle saatiinkin 6-7kg hauki, joka onnekseen pääsi jatkamaan sukuaan ja irtosi ennenkuin sain nostettua sen kyytiin ilman haavia. Kilpailussa tämä olisi ollut meidän kala, sillä tällä kertaa koitin nostaa kalaa ilman haavia, mutta se säikähti kurkoitteluani ja alkoi pärskimään vedessä ja samantien irtosi koukuista. Muutama lisärinki laidassa ei antanut muita isompia tärppejä joten jatkoimme matkaa eteenpäin.

Kun olimme uistelleet kaikki järven rannat läpi päätimme vielä lähteä pikakierrokselle monttuihin, josta yritimme saada isompaa haukea kyytiin. Tässä tosin onnistumatta jatkoimme vielä pikaiseti raippatouhua ja vierailu tänne järvelle tuotti hyvin silppuhaukea, mutta suurimman jäädessä n. 4kg painoiseksi ja yhteensä kalaa nousi n. 80kg. Oli siis aika nostaa vene ja jatkaa seuraavaan kohteeseen, joka sijaitsi aivan lähellä.

Eli vene alas trailerilta ja uusi järvi koetukseen. Molemmet järvet ovat samantyylisiä, kortteikkoisia järviä, joissa on pieniä monttuja. Aloitimme ruumennuksen täällä klo 16 ja jatkoimme samaa touhua, eli tarkoituksena oli kiertää järven rannat ja etsiä parhaat ottipaikat matalassa. Joko kalan syönti oli hiipunut täysin tai järvessä oli puolet vähemmän kalaa kuin edellisessä, sillä alkuun tuntui erittäin vaikealta löytää syövää kalaa mistään täältä. Kalan koko ei myöskään parantunut laisinkaan, sillä keskikoko oli samanlaista n. 500g kalaa.

Eräässä lahdenpohjassa, mistä lähti jonkinmoinen puro mulaji kunnolla ja pari lenkkiä tässä kohtaa ja onnistuimme tartuttamaan tämän kalan. Komea 4,5kg hauki ja pari muuta vähän parempaa haukea tästä kohtaa. Jatkoimme uistelua eteenpäin, mutta edessä olevat paikat olivat täysin kesä/syksymestoja, joten ei niistä tällä kertaa noussut haukea mitenkään ihmeellisesti.

Keli alkoi jo tyyntymään pikkuhiljaa, mutta päätimme vielä uistella viimeiseen asti ja edessä häämötti hyvännäköinen saarirypäs, jossa oli kaikenlaisia matalikkoja ja karikoita. Eikä aikaakaan kun kunnon mouhahdus ja kutosen keppi taipui. Päätin, että tämä on pakko saada jotenkin videolle, joten annoin puhelimeni Allulle ja päätimme kuvata väsytystaistelun. Tämä väsytystaistelu tulee youtubeen jossain vaiheessa, mutta sanottakkoon, että homma meni pieneksi sähläykseksi. Kuitenkin kuin kuitenkin kala saatiin haavittua ja painoksi todettiin vaa'alla 7,4kg. Muutekin paikasta nousi hieman parempaa haukea jonkin verran kyytiin ja tämän jälkeen kävimme vielä tarkistamassa pari paikkaa mistä saimme iltapäivän aikana kaloja, mutta näistä ei ihmeempiä noussut, joten päätimme lähteä kohti kotia. Yhteensä päivän aikana arviolta 150kg haukea käytettiin veneessä, joista "mittahaukea" ehkä 40kg. Eli pientä pulikkaa oli tällä kertaa meidän haukemme.
Hauki 7,4kg ja huomatkaa keulassa sijaiseva uusi haavin sijainti.

Saimme eilen siis hyvää treeniä ja pääsimme vielä vahvempaan käsitykseen muutamasta asiasta, jotka koskevat kalan sijaintia matalassa. Myös uistinten valinnat ja vaihtelut alkavat olla hallussa. Tästä alkaa olla hyvä suunnata kohti uistelukilpailuja ja nähdä onnistuvatko täällä kaikki kevään aikana opitut pikkuseikat vai menevätkö kisat aivan poskilleen. Tämä päivä menee levätessä ja juhliessa äitienpäivää, tosin illalla veilä parantelemme veneen telineitä ja niiden sijaintia veneessä. Noh, ensiviikolla se alkaa suuri taistelu Pohjanmaa-Cupin voitosta. Perjantai tulee olemaan meillä treenipäivä ja silloin hiotaan vielä viimeiset asiat kuntoon.

Tässä hyvä teksti myös kaikille luettavaksi, joka koskee myös meidän blogiimme kohdistuvia kirjoituksia:
http://pilkkikilpailut.blogspot.fi/2014/05/suomalainen-kalastuskulttuuri.html

Tässä vielä video väsytyksestä:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti