sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pohjanmaa-Cup Alajärvi treeni I

Eli tänään oli alustava tarkoitus mennä Lappajärvelle treenaamaan tämän järven matalapaikkoja, mutta tällä kertaa emme löytäneet maasturiin sopivaa auraa keulaan, että olisimme tänne asti päässeet, joten päätimme suunnata Alajärvelle, jossa pidetään Pohjanmaa-Cupin avauskilpailu tänä vuonna. Tämä ei siis ollut varsinainen treeni järvelle vaan lähinnä suurten linjojen löytämistä ja hieman uuden ja vanhan kokeilua tällä järvellä. Tarkempi treeni tulee tapahtumaan lähempänä tätä kilpailua.
Jäiset olosuhteet

Tällä kertaa meitä lähti neljän poppoo, johon kuului tämän kauden koko miehistö, jolla tulemme vetämään eli Tero, Pasi, Aleksanteri ja minä ja lähdimme tänne vetämään kahdeksan setillä matalaa vettä ja tarkoitus oli kiertää koko järvi. Kelistä voin näin heti lähtöön sanoa, että vaatetta sai olla päällä enemmän kuin keskitalven pahimmassa könnööpilkkikilpailussa ikinä, sillä kohtalainen pohjoistuuli yhdistettynä nolla-asteiseen ilmaan ja taivaalta tulevaan räntä/lumisateeseen, ei tehnyt olotilasta järvellä ainakaan tuskallisen kuumaa, vaikka kuinka yritti säipillä heilua ja niittää heinää. Jo heti alusta selvisi, että hauki oli jonkinmoisella otilla, sillä 50cm vihertiikereitä alkoi nousta lähestulkoon heti, kun setti oli vedossa.
Haavitsemisharjoitus

Hyvä puoli oli, että paikoitellen, jopa joitain mittahaukia onnistuimme tartuttamaan ja aloimme löytämään hieman ideaa, missä nämä mittahauet sijaitsisivat. Hyvä asia oli myös se, että ainakaan tällä kelillä eivät viime vuoden ottipelit olleet kauheasti vaihtuneet ja värimaailmakin pysyi suurin piirtein samana. Ja, jopa muutama paikka antoi kaloja, mitkä antoivat viime vuonnakin, joten ihan hyvä mieli oli pitkin päivää, vaikkakin ollaan näin kaukana kisapäivästä, ja nämä paikat ja ottipelit tulevat vaihtumaan aika varmasti tässä ajassa. Negatiivisin asia oli, että JiiCeen femma pätkähti poikki eräässä kortteikossa ja trailerista pätkähti lokasuoja irti.
JiiCee:n 4,8m kärkiosa kahdessa osassa

On myös vaikeaa ennustaa mitä tulee tapahtumaan syönnille, kun vedet alkavat jossain vaiheessa lämmetä, sillä nyt vedet ovat todella viileitä, sillä lämpötilat vaihtelivat kuuden ja kahdeksan asteen välissä. En tosin usko, että syönti huononee vaikka vesi lämpenisi muutaman asteen vaan se ehkä parhaimmassa tapauksessa, jopa aktivoisi kalaa kovempaan liikkeeseen. Ainakin näin saattaa tapahtua isomman hauen osalta, sillä tämän päivän suurin hauki oli kaukana kerroinkalasta ollen arviolta 3kg. Ja jos mietitään viime vuoden kilpailua, jossa kelkkamiehet nostivat veneeseen uskomattomia määriä kerroinkaloja, niin on säippämiesten oltava luultavasti todella asialla tämänkin vuoden kilpailussa.
Pasi ja hauki

Ja onhan järveltä kantautunut huhuja, että kelkkamiehet ovat myös jonkinverran saaneet haukea jo selältä ja uskon, että tulossa tulee olemaan kovatasoinen ja yllättävänkin kalainen kilpailu, ellei mitään erikosita tapahdu tässä kahden viikon aikana. Kerroinkalojen merkitys tulee nousemaan arvoon arvaamattomaan, sillä viime vuoden kilpailun ja siellä vallinneen kerroinhaukisäännön takia, kolmen kärjessä oli kaksi kelkkamiestä, mutta ilman tätä sääntöä olisi kolmen kärjestä jokainen ollut raippavene. Noh, nyt on aika taas jatkaa viikko arjen askareissa ja odotella ensi viikon uisteluja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti