tiistai 19. elokuuta 2014

Pohjanmaa-Cup, Kuortane-uistelu kilpailu

Lauantaina 16.8. uisteltiin Kuortanejärvellä tämän vuoden Kuortane-uistelu. Kisa oli Pohjanmaa cupin 6. Kisaan lähdimme raipoilla matalaan koska Eero ja Tero oli eilen saaneet hyvin rapeita mittahaukia matalasta. Heti aamusta alkoi vastustamaan kun lähettiin ahnehtimaan lähdössä. Busteri huima nopeus alkoi hiipumaan voimakkaasti ja perässä näkyi hyvin hiekkaista vettä. Jäätiin sitten hiekkasärkälle jumiin. Potkurikin sai pienen hionnan, on hienot hopeiset reunustat valkosessa potkurissa! Veneiden kiitäessä ohi irroitimme itsemme tai siis Eero irroitti hyppäämällä järveen ja matka jatkui! 

Kiisimme kohti aloituspaikkaa, poikien eilen löytämää hotspottia. Ei siitä puskan ympäriltä kalan kalaa tullut. Pari hyvää mulautusta kyllä näkyi. Siitä jatkettiin laitaa eteenpäin ja yksi ahven taisi konttiin kolahtaa. Laita vedettiin ja pistettiin minarit kiinni ja tultiin sama laita puskissa pois. Ei mittoja.

 Siitä paikkaan kaksi. Enempää paikkoja ei sitten ollutkaan :D Paikasta kaksi tuli muutamia mitta-ahvenia mutta niistä ei tässä kilpailussa oikein pisteitä ropise. Eikä ropise monissakaan muissa Pohjanmaa-cupin kisoissa mitä ihmettelen. Mutta ahvenia muutama igloossa ja ei muuta kun jokeripaikat käyttöön kipparin sanoin! Vedettiin joitain rantoja ja pari ahventa lisää iglooseen. 
Kun mikään ei kestä

Sitten takaisin pikkupuolelle puskaa hinkkaamaan. Ja sitten se jysähti. Mittahauki! En kerro millä vaapulla mutta itäisessä suomessa tämä vaappu on kuulemma melko käytetty. Jatkettiin eteenpäin ja jossain vaiheessa iski toinen reilumpi mittahauki samaiseen vaappuun. Sitten ei kisa aikaa ollut jäljellä enää hirveästi ja uisteltiin kaiken maailman keskipuskia ja rantoja eikä haukia enää näkynyt. Ahven tai pari kyytiin tuli. 

No siitä sitten pikkuhiljaa rantaan ja huima kalapussi puntariin. 2 haukea ja 9 ahventa. Pisteitä reilu 5000. Näin tällä kertaa. Kilpailun kärkeen vaadittiin taas kerroinhaukia jälleen kerran. Mutta saivat kärkimiehet mittakuhiakin silppujen seasta. Onnittelut menestyneille!

No, kisat ja reenit jatkuu. Sunnuntaiksi Vaskivedelle Arskan uisteluun reenimään ja  Arskan jälkeen otetaan keskittyminen Lappajärveen ja Kuhalordiin. Vaikka cupissa neljäntenä ollaankin niin perässä kärkkyy veneitä ja kovaa. Lappikselta pitäis sitten kuhaa löytää. Mielenkiintoista nähdä paljonko kuhapussit pienenee kun alamitta on noussut "normaaliin" 45cm vai pieneneekö ollenkaan ;)

-Nestori


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti