lauantai 11. lokakuuta 2014

21.09. Uistelukilpailu, Visuvesi

Visuvedellä järjestettiin perinteiset uistelukilpailut ja tänä vuonna kerkesimme osallistua ensimmäistä kertaa. Lähdimme erikoisemmalla miehistöllä kilpailuun, mukana oli Tero, Allu ja  paremmin potkurinkorjaajana ja telineiden hitsaajana tunnettu Koskisen Juha.

Kilpailuaika oli kuusi tuntia, 10-16. Haukea lähdimme matalasta raippomaan, koska kaikilla  kaloilla oli yhden kerroin ja hauen alamitaksi oli asetettu 53cm. Arskan uistelussa saimme kyseistä kokoluokkaa hyvän määrän ja tämä kilpailu oli kuukautta myöhemminkin, joten ajattelimme, että hauki olisi melko hyvällä purulla ja voisimme saada jonkinlaisen saaliin nuita silppuja. Päätimme lähteä Visuselän puolelle huiskimaan vavoilla. Mielestämme siellä oli paremman näköiset mestat matalahommaan.

Kilpailun alun hoopoilimme, mutta taisi yksi mittahauki tulla alkuunkin. No, sitten lähdimme  hiukan järkevimmille alueille, mitkä näyttivät erittäin hyviltä ja tuulikin osui sopivasti näihin  kaislikon reunoihin. Mutta oli yksi ongelma, ei haukia. Jatkoimme myötäillen kaislikoiden reunoja  ja igloosen kolahti pari haukea ja mukava ahvenen porsas. Hetken päästä keulassa ja perässä taipui  yhtä aikaa ja molemmissa vavoissa pärski mittasäyne. Jatkoimme raippomista eteenpäin pieniä  siirtymiäkin tehden mutta haukia ei vain löytynyt paria mittaa lukuunottamatta. Sitten tuuli tyyntyi  melkein olemattomaksi ja homma vaikeentui entisestään. Kilpailun loppupuolella erään luodon  ympärillä kaislikonreunalla kävi kuhina ja eikun sekaan vaan. Reippaan mittahauen karkuutus,  yksi kyytiin ja bonarina säyne. Tämän jälkeen ei Busteriin mittakaloja noussut.

 Aivan kilpailun loppuhetkillä löytyi pari hyvää kaislikon kärkeä mutta jokainen kala oli toisesta päästä liian lyhyt. Puntariin meillä oli viemisinä kymmenen haukea, noin 8kg, kolme säynävää ja ahvenenmöllykkä. Näille yhteispainoksi tuli 10 371 grammaa. Sijoitus oli neljäs, voittajaan jäi eroa kymmenisen  kiloa. Voiton vei Alavesien mies, Viitasen Keijo komeilla hauenmötkäleillä ja voittotulostaan hän  kaunisteli vielä yksinuistelijoiden 1,2 kertoimella ja näin ollen se oli 25 040 pistettä. Ennen kilpailua asetimme tavoitteeksi pari kymppiä haukea ja siitähän sitten jäätiin todella reippaasti. Ei auta muuta kun opetella lisää näitä Virtain vaikeita vesiä, että voisi haastaa toden teolla Arskan uistelussakin Hämeen kovia venekuntia.

Tulokset

-Aleksanteri, Allu, Nestori, Poika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti