torstai 24. heinäkuuta 2014

Pohjanmaa-Cup, Keskisen Kello Uistelu treeni I

Kävimme tänään kopaisemassa tälle vuotta ensimmäistä kertaa ”erään” tuttavan kanssa Toisvedellä että löytyisikö sitä mittakalaa lauantain kisaa varten ensimmäistäkään kappaletta. Lievähkö skeptisisyys ja perus­Suomalainen negatiivinen asennnehan johtuu pitkälti siitä, että viime vuonna lähes samoissa olosuhteissa onnistuimme A) ryssimään varman TERHI 400C palkintoveneen ja B) edellämainitun tapahtuman jälkimainingeissa koko miehistön pää sekosi siihen malliin, että emme saaneet kilpailussa yhden yhtä mittakalaa.

Laskimme veneen järven eteläpäästä, niin sanotun ”kutukiemuran” veneenlaskupaikalta ja samalla tarkistin lauantain kisaa varten rampin laskuominaisuuden näillä erittäin matalilla vedenkorkeuksilla. Vesi taitaa olla taas reilun metrin, ellei puolitoista normaalia alempana. Veneen laskussa ei ollut sen kummempia ongelmia ja pienen koneen sytyttelyn jälkeen olimme tämän salaperäisen ystävän kanssa valmiita ruumennukseen. Kaiun mukaan veden lämpötilat olivat uskomattoman korkeissa lukemissa ja lämmöt taisivat vaihdella järven eri osissa 25.3 – 25.9 Celsius­asteen välissä.

Aloitimme treenin Tärmättäniemen matalikoilta ja suunnitelmissa käydä läpi Ohtolan haaran ja järven eteläpään noin 7­60 metrin vesimassasssat läpi. Toisveden kilpailu on ilman muuta ylivoimaisesti Pohjanmaa­cupin vaikein osakilpailu järven syvyydestä johtuen ja vallitseva helle ei ainakaan helpota kalan löytymistä. Huhupuheiden mukaan kuha on lymyillyt syvyyksisssä, mutta hauki on ollut yllätävänkin hyvällä purulla ja onpa kerroinkalojakin treeneissä jotkut ammattimiehet veneisiin nostaneet. Lähdimme vetämään tämän salaperäisen ystävän kanssa triplauistimilla, koska kilpailussa ei ole sen kummempia uistinrajoituksia ole ja treeniä pitää saada myös alle muunkin kuin hampaissa vedettävän käsisiiman vetämiseen:­) ( joissain cupin
osakilpailuissa on lähes näin ). Tämä triplojen vetäminen ei ollutkaan taas ihan läpihuutojuttu ja päivän aikana liian moni siima katkesi puukon viillon seurauksena kun triploista olikin tullut sekstetti:­) Emme löytäneen ensimmäisen treenipäivän aikana oikein mitään selvää säveltä lauantain kisaa ajatellen ja päivän aikana veneessä vieraili ennen vapautustaan vain ja ainoastaan yksi mittahauki ja hänelle annoimme nimeksi ”TERHI” :­) Taitaa tämä reilun metrin mittainen limatuubi olla aika väsynyt kaveri ”lievähkön” taistelun jälkeen ettei syömähaluja löydy vielä lauantainakaan? Ja seuraavaksi, voinko esitellä Terhin:­)

Terhi Pasin hellessä syleilyssä!


Tässäpä vielä Lappajärvi­uistelun treenin kerroinkala, aika pieni Terhin rinnalla.
Lappajärven vihreää kultaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti