lauantai 20. heinäkuuta 2013

Treeni: Patanan Tekojärvi

Tänään tarkoituksemme oli käydä testaamassa kuinka matalaan Teron veneellä todella pääsee Patanan Tekojärvellä ja kuinka paljon uudet "keulafemmoja" varten kovitetut telineet todella kestävät. Ja näin lähtöön voin jo todeta, että opetustarkoitukseen päästiin sillä uistelupäivä sisälsi yhteensä toistakymmentä kiville ajoa, uuden JiiCee:n vavan katkeamisen ja yhden miehen uintireissun!

Eli tarkoituksemme oli etsiä kalaa matalasta ja käydä myös etsimässä uusia paikkoja, joita emme minä, Tero tai Pasi käyneet tutkimassa. Aloitimme uistelun heti veneenlaskupaikan tuntumasta ja päätimme vain kiertää järveä, emmekä keskittyä jo aikaisemmin tiedettyihin kalapaikkoihin.

Alku oli vaikeaa emmekä saaneet ollenkaan mittakalaa mistään ja mentyämme n. 45. kerran kiville ja katkaistuamme nelosen JiiCee:n sen tarttuessa pohjaan ja taipuessa veneen alle, näytti touhumme todella amatöörimäiseltä ja koko pakka oli sekaisin. Aika oli ryhdistäytyä. Kuulimme myös huhuja toisilta venekunnilta, että kala olisi todella kovalla otilla ja monia kerroinkaloja oli noussut veneisiin. Meistä tuntui, että olimme aivan hukassa järvellä, sillä emme olleet saaneet kahteen tuntiin ollenkaan mittakaloja veneeseen, mutta edellisistä kisoista viisaampina tiesimme, etteivät kaikki treenipuheet pidä paikkaansa ja jatkoimme omaa tekemistämme. Ajattelimme, että kyllä kalan olisi jostain päin löydyttävä.

Ja pian kuin salama kantoikkoisesta kivikosta se iski! Ensimmäinen mittakala! Epävirallinen mittaus kertoi hauen kasvaneen mittoihin 52cm ja n. 600g. Tästä innostuneina alkoi homma pikkuhiljaa onnistua ja pariin tuntiin muutama mittakala kyytiin. Totesimme, että ei kalaa vain joka puolella järveä ole. Meitä ei myöskään lannistanut erään venekunnan veikkaus huomisesta voittotuloksesta, vaikkakin he arvioivat sen tupalasti kovemmaksi mitä me tai muut venekunnat. Heihin ei aina ole ollut luottaminen ainakaan treeneissä.
Jatkoimme omaa treenaamistamme loppuun asti ja sen huomasimme, että kala oli todellakin tiukassa ainakin meidän mielestämme. Saatoimme vetää lähes kilometrikaupalla rantoja saamatta laisinkaan minkäänlaista tärppiä kaloista, edes alamittaisista.

Kävimme lopuksi vielä erään Pasin tietopaikan josta koukutimme pari parempaa, yli kilon haukea. Päätimme, että tähän oli hyvä päättää tämän päivän harjoitukset ja lähteä valmistautumaan huomisen kovaan iskuun.
Positiivistä päivässä oli, että pysyimme omassa tekemisessämme, emmekä lähteneet poukkoilemaan huhupuheiden perässä. Myös se, että löysimme omasta mielestämme toimivia vehkeitä ja pystyimme vetämään suuria linjoja uistinvalinnoissa.

Negatiivisen luettelon kärkeen menee varmaankin JiiCee:n katkeaminen ja huono valmistautuminen kiville jääntiin. Tähän tosin valmistauduimme huomiseksi sillä, että otamme mukaan toisen airon.
Loppuun haluan kiittää yhteistyöstä vielä Daltonin veljeksiä, sillä ne toivat meille muutaman hyvän mittaklan puskista!

Tässä vielä muutama kuva päivän komeimmista:
Päivän komein!

Keskikoko oli hyvä

Hieman muodokkaampi yksilö
-Eero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti