maanantai 8. heinäkuuta 2013

Treeni: Lappajärven Lohikuningas

Pitkän tauon jälkeen oli taas moottori- kisatouhuja luvassa juhannuksen
"nollaus" vaiheen jälkeen. Oli sen verran kovaa nollausta tuo
juhannuksen jälkeinenkin aika, että otin mukaan treeneihin paikallisen
A-klinikan päihdeterapeutin:-) No sen verran selittelen niin kuin kunnon
 alkkiksen kuuluukin eli kyseinen heppu on vanha inttikaverini ja
jokusia vuosia sitten ilokseni huomasin että kaveri oli muuttanut
samalle seutukunnalle. Alunperin treenireissu oli tarkoitus tehdä ihan
oman venekunnan voimin mutta Eerolle iski työkiireet päälle ja samoin
kävi Terolle joten suunnitelmat muuttuivat. Inttikaverini oli sen verran
 kalastanut, että tiesi mikä on virveli, mikä on viehe ja mikä on vene
joten tältä pohjalta lähdettiin Lappajärvelle kelluttelemaan.
Suunnittelin etukäteen tietyn reitin jonka yrittäisimme mahdollisimman
tarkkaan ajaa läpi ja reitille mahdutin mukaan useammankin "tieto"
paikan josta oli hyviä sijoituksia edellisvuosina tullut. Heti alkuun
huomasi, että nyt on kala huonolla purulla kun kyytiin ei tipahdellut
kuin muutamia alamittoja. Ensimmäisestä tietopaikasta tuli kuitenkin
läpiajolla kyytiin pari mittakuhaa ja mittahauki, joten yleiseen
syöntiin suhteutettuna alue vaikutti suhteellisen hyvältä. Sitten taas
sai ajaa pitkän tovin ilman tapahtumia ennenkuin eräältä alueelta
tärähti noin kolmosen hauki kyytiin. Hauen jälkeen oli noin neljä tuntia
 hiljaista mittojen osalta ja aivan treenien lopuksi saatiin vielä reilu
 puolentoistakilon kuha haaviin eräältä hyväksihavaitulta kuhapatilta.
Treenien perusteella oli ilmeistä, että kisassa on turha odottaa mitään
hirmusyöntiä ja reilulla 25000 pisteellä olisi varmasti hyvillä
sijoituksilla. Pienen puhelinpalaverin jälkeen päätimme että aloitamme
kisan tuosta kolmen mitan paikasta ja tarvittaessa luukutetaan muutkin
mitan antaneet paikat läpi kisan aikana.

-Kippari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti