maanantai 17. kesäkuuta 2013

Treeni: Vimpeli

Voihan Vimpeli. Eli seuraavaksi oli vuorossa ensimmäinen kelkkakisa meidän venekunnallemme tänä vuonna ja kelkoilla lähdimmekin Lappajärvelle treenaamaan. Pasi ei tietyistä syistä päässyt ollenkaan mukaamme, mutta hän antoi tukevamman veneensä minulle ja Terolle käyttöön.
Tälle päivälle oli luvattu aivan hirveää keliä ja ennustukset pitivätkin tällä kertaa paikkaansa. Olimme Pasin kanssa käyneet kartalta läpi alueita mitä meidän piti treenissä vetää. Tämä osoittautui jo pian veneenlaskun jälkeen mahdottomaksi, sillä keli yltyi aivan hirveäksi eikä paljoa muitakaan järvellä näkynyt. Puhelimemme alkoivat pian soida ja meidän pinnallaolosta ei ollut varmuutta kelin vuoksi. Suurin osa paikoista oli mahdottomia vetää, sillä kelkat eivät pysyneet tuossa aallokossa vedossa kunnolla. Tämän takia jäikin treeni erittäin lyhyeksi, emmekä pystyneet vetämään lähellekkään puoliakaan paikoista mitä piti. Ainut lohtu, että löysimme vedenlämmöist paljon eroja ja näin kenties pystyimme luomaan joitain kuvitelmia, missä kala mahtaisi olla. Tämä olikin treenin ainut positiivinen osa, sillä negatiivistä osuutta tuli liiaksikin. Katkenneita nokkaläppyjä, takiloiden toimimattomuus, kelkkanarun päätyminen potkuriin jne jne... Terosta ja minusta tuntui kuin emme olisi olleet ikinä järvellä. Kaikkien takaiskujen ja hirvittävän kelin summa oli, että viiden-kuuden tunnin kelluttelun jälkeen olimme valmiit lähtemään kohti rantaa, jossa saimme vielä viimeisen kerran välineemme sekaisin nostaessamme kelkkoja. Tämä oli kuin piste i:n päälle. Turha treeni ja paljon tappiota. Kisasta näyttäisi tulevan todella tuskainen ja vaikea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti